Vallankäyttäjien VIP-lennot?

Kenen ”siivillä” ylimmät vallankäyttäjät lentävät?  Myös verovaroista maksettu  yksityiskoneiden VIP-vuokraus on käsitykseni mukaan ”julkista hankintaa”,  joka on kilpailutettava. Kuinka monta VIP-koneita vuokraavaa yritystä Suomesta löytyy ja kuinka kilpailutus on hoidettu?


Novaja Gazeta –pokkari 6/2010  kertoo, että esimerkiksi  vantaalainen Airfix Aviation ”on operoinut ainakin vuodesta 2003 alkaen luksuskoneita, joiden omistajina ovat Rosneftin veroparatiisimaihin rekisteröidyt tytäryhtiöt.” Yhtiön hallitukseen kuuluu pokkarin mukaan Putinin lähipiiriin kuuluva Gennadi Timtšenko, joka oli kertonut edellisen vuoden joulukuussa sveitsiläiselle talouslehti Bilanille omistavansa lentoyhtiön Suomessa, joskaan hän ei ollut maininnut yhtiön nimeä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käsitääkseni valtion lennot ovat tällä hetkellä jetfliten lentämiä pääsääntöisesti.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Kiitokset vastauksesta. Netistä löytyvien tietojen mukaan myös kyseisen yhtiön hallinnoimista koneista ainakin osa kuuluu venäläisomistajille, ja tuntuu todennäköiselle, että myös osa verovaroista kustannetuista VIP-koneiden vuokrista ohjautuu veroparatiiseihin.

Ei taida ainakaan jetfliten osalta pitää paikkaansa koska tuon yrityksen omistaasuomalaiinen wihuri yhtymä. Ja Jetfliite omistaa suurimman osan itse.

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Yritykset voivat olla suomalaisomistuksessa, mutta niiden hallinnoimien koneiden omistajien ei tarvitse olla suomalaisia. Alla olevasta linkistä löytyy sekä Jetflitestä että Airfix Aviatonista kertova artikkeli v. 2006.

http://www.digipaper.fi/vip/1931/index.php?pgnumb=6

Niin tuula mitäs nyt ajat takaa? Tuossalinkkauksessa kerrotaan ihan selvästi mistä on kyse eli airfix ja jetflite tarjoavat myös managerointi palveluja koneen omistajalle. Eli joku ostaa koneen ja nuofirmat tavallaan käyytävät niitä omissa orgaanisaatioissa

En nyt sitten ihan saa kiinni mitä yrität sanoa?

Käyttäjän tuulaholtta kuva

Mitä managerointi tässä tapauksessa tarkoittaa? Saavatko firmat esim. vuokrata koneita muiden organisaatioiden edustajille kuten esimerkiksi eduskunnan johtohenkilöille ja jos saavat, maksavatko koneiden lainaajat vuokraa tms. koneiden omistajille kuten esimerkiksi veroparatiisisaarille rekisteröidyille Rosneftin tytäryhtiöille?

managerointi tässä tapaulsessa on sitä rttä joku ostaa lentokoneen ja nämä kaksi tarrjoavat siihen lentäjät huollon ym mitä koneen hoito tarvii.Ja riippuu sopimuksesta mitä on sovittu mutta kyllä ainakin jetflite myy lentojaan muillekin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja