Perussuomalaisten Jesse-James ja sitoutumaton ja tasapuolinen journalismi
James Hirvisaaren ”ylimielisiin linttakenkiin” nimeämän ESSin lähipiirin kuuluvana kysyin hänen blogissaan viime eduskuntavaalien jälkeen mieltäni askarruttamaan jääneen kysymyksen vuoksi miksi Lahden seudun perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden valinnassa ei silloisten saamieni tietojen mukaan toimittu kaikkien ehdokkaiksi halunneiden kohdalla aivan oikeudenmukaisesti.
James vastasi, että ”Ehdokasvalinnoissa on aina hankaluuksia, kun halukkaita on enemmän kuin paikkoja.”
Tämän jälkeen laitoin hänen blogiinsa viestin, jossa sanoin, että ”Niin-aina-joo, mutta ihmettelen kuitenkin sitä, miksi kunnallisvaaleissa vaalipiirissään perussuomalaisista toiseksi eniten ääniä saanutta ja Lahden kaupunginvaltuustoon valituksi tullutta ei kelpuutettu kansanedustajaehdokkaaksi.”
Tähän en enää saanut mitään vastausta, johtuen kenties omistanikin jo paljon kävellyistä ”linttakengistä”.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Miten tämä ehdokasasettelu vaikuttaa Sinun hyvinvointiisi?
Eli olisit halunnut äänestää tätä henkilöä, joka ei päässyt ehdokkaaksi PS:n listalle. Tyydyttävä vastaus, hieman väärä foorumi.
Mielestäni reagoit nyt hiukan liian nopeasti. Lähetin tänään FB:n kautta sinulle viestin, toivottavasti se meni oikealle henkilölle. :)
Niin Hirvisaarelle kuin Höltällekin vastaan,huomioonottaen kaikenmahdollisen poikkeamisen säännöistä vaalitulos oli superhyvä. Toivottavasti tulevaisuudessa noudatetaan sääntöjä ja lakia tarkemmin.
Kommentoi 6 kommenttia