Söikö armo moraalin kapitalismista?

Paul Lillrank pohtii Suomen Kuvalehden (45/2011) kolumnissaan "Armollinen kapitalismi" katosiko talouden moraali kenties herran huoneisiin.  

”Moraali ja etiikka tarkoittavat suunnilleen samaa. Edellinen tulee latinasta ja painottaa ulkoisia sääntöjä, jälkimmäinen kreikasta ja korostaa sisäisiä hyveitä.”, Lillrank kirjoittaa ja jatkaa: ”Moraali on säännöstö, jonka avulla ihmiset voivat luottaa toisiinsa. Yhteispeliin kykenevillä yhteisöillä on etulyöntiasema olomassaolon kamppailussa.”

Henk.koht olen samaa mieltä siitä, että moraali tarkoittaa ulkoisia sääntöjä ja etiikka sisäisiä hyveitä.  Voimassaoleva ja lakiin kirjattu oikeus on mielestäni Telluksella elävän ihmisen säännöstö,  joka määrittelee ne ulkoiset säännöt, joiden noudattamisen lakia säätävät ovat katsoneet kuuluvaksi  moraalin toteutumisen edellytyksiin.

Laiksi päätyvän moraalin toteutumisen edellytys on mielestäni se, että ”lain henki” on jo ollut olemassa ihmisyhteisön tietoisuuden eettisinä ”sisäisinä hyveinä”, arvoina ja ihanteina, joiden ”toivotaan tulevan yleiseksi laiksi”, kuten Immanuel Kant on asiaa luonnehtinut.  Ottamatta kantaa siihen onko ”sisäisten hyveiden” lähtökohdan nimi Jumala tai joku muu, ”sisäisten hyveiden” eettinen maailma on ”näkymätön” ja se on olemassa ennen kuin sen sisältämä arvo voidaan muuttaa ”lihaksi” eli  kirjata lakiin.

Kirjoituksen mukaan ”armo tarkoittaa, että ihmisen ei tarvitse vastata tekojensa seurauksista”.  Saamieni tietojen mukaan armo-käsitteen alkuperä on kreikan sana agape, millä nimellä kreikkalaiset nimittävät rakkauden korkeinta jumalallista pyyteetöntä ilmenemismuotoa. Tämän mukaan armo  ”an sich” on eettisen maailman ominaisuus ja jos  ”armoa” halutaan jollakin tavalla tehdä toimivaksi fyysisessä elämässä, sen pitää näkyä laeissa, että se toimisi.  

Olen samaa mieltä Lillrankin kanssa siitä, että ”jos armosta tulee saavutettu etu, se menettää merkityksensä ja samalla katoaa moraali”.  Armon ominaisuudet on ensin tehtävä lainsäädännön ja sopimusten avulla moraaliksi ihmisen kehitystason sallimissa rajoissa. Mielestäni armosta ei voi  ihmisyhteisöjen fyysisessä elämässä tulla koskaan ”saavutettu etu” yhtä vähän kuin mielikuvalla ruuasta voidaan poistaa nälkä.